Merja Salo ja työryhmä Siperiassa

Hantien, mansien ja komilaisten kulttuuria Länsi-Siperian museoissa

Viime kesänä teimme hantin kielen tutkimusprojektiin liittyvän kuukauden pituisen matkan Länsi-Siperiaan. Siihen osallistuivat kahden kirjoittajan, kielentutkijan ja kasvitieteilijän lisäksi, Merjan teini-ikäiset tyttäret Selja ja Talvikki. Matkasimme hyvin ekologisesti: junalla, bussilla, isommilla ja pienemmillä yhteysaluksilla ja moottoriveneillä etelästä kohti pohjoista. Pitkällä reissulla ehtii tapahtua kaikenlaista, tämän kirjoituksen aiheeksi valitsimme kuitenkin seitsemän vierailuamme paikallisissa museoissa. Obinugrilaisten kansojen kulttuuria ja esineistöä on monissa pienissä uudehkoissa museoissa pitkin Hanti-Mansian eli Jugran aluetta ja Jamalin-Nenetsiassa, mutta myös niiden ulkopuolella.

Ensimmäinen käyntikohteemme sijaitsee eteläisessä Länsi-Siperiassa vajaat 40 km Jekaterinburgin ulkopuolella, alueella, josta lähimpään mansilaiskylään Pelym-joelle on 700 km. Alun toistakymmentä vuotta sitten Šitovskin laaksoon perustetun historiallis-etnografisen puiston nimi on Zemlja predkov eli ’Esi-isien maa’. Sen taustavoimana on turismiin suuntautunut yritys KIP (Komanda iskatelej prikjutšenij ’Seikkailujen etsijöiden joukko’), joka järjestää monenlaista toimintaa ja huolehtii puiston rakennelmista ja näyttelyistä. Vierailumme aikana puistossa pidettiin jokavuotinen lasten leiri, jonka ohjelmaan kuului mansien kulttuuriin tutustuminen. Lapset olivat pääasiassa venäläisiä eikä todennäköisesti yksikään kuulunut suomalais-ugrilaisiin vähemmistökansoihin. Puisto sijaitsee kauniissa mäntymetsikössä, johon on siroteltu erilaisia mansien elämään ja uskomuksiin liittyviä rakennelmia sekä aitauksia eläimille. Merkittävin eläinlaji ovat porot, jotka mieluusti tulivat rapsuteltaviksi ja syömään herkkuja. Lisäksi alueella on korppi, mytologinen lintu, mutta myös vapaana kulkevia hanhia, kissoja ja koiria – viime mainitut etenkin lasten iloksi. Talojen esineet ovat aitoja ja vanhoja, suurella vaivalla satojen kilometrien päässä sijaitsevista mansikylistä hankittuja: asuja, taloustavaroita, kalastus- ja metsästysvälineitä, veneitä jne. Joukossa on jotain erikoistakin, naisten kuukautisside, haarojen välistä kulkeva vyömäinen asuste. Oppaanamme toimi puiston johtaja Aleksei Slepuhin, lääkäri, joka kansatieteellisiin yksityiskohtiin hyvin perehtyneenä jaksoi tuntikausia kertoa mansien elämästä ja siitä, miten esineistö oli saatu hankittua sinne. Erillisissä pikkutaloissa on lisäksi myytävänä käsitöitä, koruja, piirustuksia jne., ainakin osa mansilaisten ja permiläisten taiteilijoiden tekemiä. Puisto on kiinnostava kohde ja ilman muuta vierailun arvoinen, vaikka sijaitseekin nykyisille manseille vieraalle alueella. Lähistöllä on myös kalliopiirroksia, dolmeeneja eli paasihautoja, menhirejä eli pystykiviä ja kivikautinen työkalujen valmistuspaikka. Jotkin löydökset on ajoitettu 5000 vuoden ikäisiksi.

Hanti-Mansian pääkaupungissa Hanti-Mansiiskissa sijaitsee Torum maa –niminen ulkomuseo, joka on yksi kaupungin tärkeimmistä matkailunähtävyyksistä. Tarkoitus on houkutella myös kansainvälisiä turisteja, sillä rakennusten ja esineiden selostukset on tehty venäjän lisäksi englanniksi. Museon mansinkielinen nimi tarkoittaa ’pyhää maata’ (maa-sana kuuluu yhteiseen suomalais-ugrilaiseen sanastoon). Museon perustamiseen vuonna 1987 vaikuttivat tunnetut obinugrilaiset kirjailijat, hantilainen Jeremei Aipinja mansilainen Juvan Šestalov. Alueella on joukko kummankin kansan vanhoja asuinrakennuksia, pylväs- ja haltija-aittoja sekä edustava kokoelma erilaisia pyydyksiä. Ansojen autenttisuutta lisää se, että museoalueen reunoja kiertää hieno havupuuvaltainen metsä. Talojen sisällä on laaja valikoima hantien ja mansien elämään liittyvää esineistöä. Museon oppaat kuuluvat itse näihin alkuperäiskansoihin, ja tarjolla on erilaisia perinnejuhlia, seminaareja, luentoja ja lasten tapahtumia.

Matkan jatkuessa pohjoiseen päin seuraavat museot löytyivät Jamalin Nenetsian puolelta Obin varrelta Mužin kylästä, joka on kyllä Šuryškarin rajonin keskus ja näyttää enemmänkin pikkukaupungilta. Mužissa on peräti kolme museokohdetta, jotka hallinnollisesti muodostavat yhden kokonaisuuden. Päämuseo, vuonna 1985 perustettu rajonin historiallis-kotiseutumuseo koostuu luonnontieteellisestä ja kulttuurihistoriallisesta osastosta. Täytetyt eläimet ja linnut olivat huonossa kunnossa, ja ne pitäisi vaihtaa uusiin tai siirtyä kokonaan luontokappaleiden virtuaaliseen esittelyyn. Uralilaisiin satuihin keskittyvä huone oli mielenkiintoinen ja lapsille sopiva kohde. Yhdessä huoneessa esiteltiin Uralin kivilajeja ja niistä tehtyjä koruja. Sen sijaan hantien esineistöä oli tässä rakennuksessa hyvin vähän nähtävänä, mihin oli kaksi syytä. Ensinnäkin osa näyttelyesineistä oli lähtenyt kierrokselle, ja toisaalta hantien elämää esitellään erillisessä kohteessa hiukan Mužin ulkopuolella, jonne päästäkseen on saatava venekuljetus paikallisilta.

Meidän kyytimme idylliseen Hanti-Mužiin järjestyikin sujuvasti päämuseon henkilökunnan avustuksella. Tästä vuonna 1999 perustetusta ulkomuseosta avautuu kaunis näkymä Ob-joelle, ja sen ympärillä on kuivahkoa kangasmetsää. Osa museoreitistä kulkee metsässä, jossa on kaksikerroksisia aittoja ja jalka-aittoja, ansa-polku jne. Esillä on 1900-luvun alun hantien kesä- ja talviasumuksia, kuten tuohinen, pressu-kankaalla ja poronnahoilla peitetty kota. Rakennuksia on hankittu lisää etnografisilla tutkimusmatkoilla aika äskettäinkin mm. Kunovat-joen varrelta. Museon taloista vain osa oli auki, mutta niissäkin riitti katsottavaa. Oppaamme hanti Alla Koneva on museoalan ammattilainen ja erittäin innostunut esittelemään esineistöä. Museon kokoelmiin kuuluu myös useita erilaisia rekiä, narttoja, pyynti-välineitä. Siellä järjestetään joka vuosi lasten leiri, ja viime kesänä se olisi alkanut käyntimme jälkeisenä päivänä. Paikalla saimmekin tutustua leirin olosuhteisiin ja näimme, miten lapset saavat nukkua porontaljoilla perinteisten katosta roikkuvien puuvillakankaiden alla suojassa hyttysiltä. Oppaan lisäksi alueella hyörikin useita henkilöitä, jotka olivat organisoimassa ohjelmaa eri puolilta Jugraa saapuville hantilapsille.

Mužin kolmas museo on avattu vuonna 2006 ja se on omistettu seudun yhdelle vähemmistökansalle, komilaisille. Komilaiset ovat saapuneet Ural-vuorten yli Länsi-Siperiaan varsin myöhään, ehkä vasta 1800-luvun puolivälistä alkaen. Komi izba-museo on uusi komea puutalo, jonka sisältä paljastuu hieno kokoelma mm. värikkäitä silkinhohteisia Siperian komilaisille eli izmalaisille kuuluvia asuja, astioita ja huonekaluja. Ne paljastavat, että komilaisten kulttuuri ja elämä poikkeaa monin tavoin obinugrilaisten hantien ja mansien metsästykseen, kalastukseen ja poronhoitoon pohjautuvasta elintavasta. Innokas museon-johtaja Tatjana Anufrijeva puetutti Seljan ja Talvikin komilaisiksi tytöiksi, ja sellaisiksi he olisivat ulkonäöltään hyvin sopineetkin. Komilaisen tuvan vieressä sijaitsee uusi ortodoksinen puukirkko.

Ob-joen sivujoen Synjan varrella Ovgortin hantikylässä ovat matkan kuudes ja seitsemäs museo. Kylän entisessä koulussa on hantien elämää ja ympäröivää luontoa esittelevä näyttely, joka on yllättävän monipuolinen ollakseen niin pienen asujaimiston oma museo. Tämän rakennuksen museo sai käyttöönsä vuonna 2015. Pohjatyöt oli aloitettu oikeastaan jo 40 vuotta aiemmin, jolloin koululaiset biologian opettaja Jelena Tylikovan johdolla ryhtyivät tallentamaan Synjan hantien henkistä ja aineellista kulttuuria. Museon historiasta ja kokoelmista meille kertoi Ljubov Nenzelova. Melkein vastapäätä sijaitsee kaksihuoneinen komilainen tupa, joka on vasta hiljan avattu museoksi ja jonne kerätään koko ajan lisää esineistöä. Toimintaa pidetään yllä harrastelijavoimin. Meille paikkaa esitteli Anastasja Popova. Komilaisia asuu Ovgortissa edelleen muutamia perheitä, ja heidän talonsa erottaa hantien taloista puuleikkauskoristelusta ja pienestä parvekkeesta.

Matkan pohjoisessa kääntöpisteessä Salehardissa, Jamalin Nenetsian pääkaupungissa, on myös alueen alkuperäisväestön eli hantien ja nenetsien elämää valottava iso yleismuseo ja näyttelykompleksi, mutta tutkimusmatkamme aikana se oli remontissa. Ainoaksi historiaan liittyväksi vierailukohteeksi löytyi puusta rakennettu uusi terävin puuseipäin aidattu alue Obdorskij ostrog, ’Obdorskin paaluvarustus’, jonka tarkoitus on olla venäläisten perustaman Obdorskin linnoituksen rekonstruktio. Siellä-kään emme päässeet sisälle, pihalla kyllä saimme kävellä.

MERJA SALO ja VANAMO SALO

Kuvat kirjoittajien ottamia.