Setot ja Setomaa: kulttuuri

Korut

Setot tunnetaan ja tunnistetaan värikkäistä kansallispuvuistaan ja naiset aivan erityisesti runsaista koruistaan. Setomiehet sanovatkin, että setonaisen kuulee ennen kuin näkee, sillä niin runsaasti erilaisia heliseviä ja kiliseviä hopeakoruja juhlatamineissa olevalla setonaisella on kaulassaan ja yllään. Aikaisempina vuosikymmeninä varakkaimpien naisten korut saattoivat painaa yhteensä jopa 5–6 kiloa!

Ennen vanhaan setot leikkasivat tyttövauvan napanuoran poikki suurella soljella, mutta poikalapsen kirveellä. Koska ennen synnytystä ei tiedetty, kumpi tulee, niin aikoinaan saunaan, missä synnytykset tapahtuivat, tuotiin valmiiksi sekä kirves että suuri solki.

Pikkulapsi sai kaulaansa ketjun ja siihen ristin. Noin 5-vuotiaaseen saakka pikkutytön ketju ja sen risti olivat kyllä kaulassa, mutta piilossa muiden näkyviltä. Pojillakin oli samanlainen ketju ja risti ja pieni solki paidan kaula-aukon sulkemiseksi. Vasta nuorukaisilla oli muita koruja eli sormuksia ja vanhasta hopearahasta tehty rintaneula. Avioiduttuaan miehet alkoivat käyttää korvarengasta, mutta vain yhdessä korvassa. Nykyisin setomiesten korujen käyttö on vihkisormuksen lisäksi hyvin minimaalista.

Noin 10-vuotiaaksi tyttö kantoi yhtä tai kahta-kolmea ohutta hopeaketjua. 14–15-vuotiaaksi mennessä oli ketjuihin tullut jo lisäksi roikkuvia pieniä koristeita. Ja tytöllä oli myös sormuksia. Yleensä nämä korut lahjoitti äiti tai isoäiti omista koruistaan. 14–18-vuotiaana koruja tuli vielä lisää ja nyt neitoselle ostettiin jo omiakin uusia koruja. Mitä lähempänä morsiusikää nuori nainen oli, sitä enemmän ketjuja tuli ja sitä enemmän niissä roikkui kaikenlaisia kävellessä ja tanssiessa kiliseviä ja heliseviä ripatseja. Käytettiin myös runsaasti sormuksia, sormus saattoi olla jokaisessa sormessa. Vihkisormusta pidettiin oikean käden keskisormessa, lesket vasemmassa keskisormessa. Setonaiset käyttivät myös parin muodostavia rannerenkaita kummassakin kädessä.

Runsaimmillaan setonaisten korujen käyttö oli morsiamena ja nuorena aviovaimona. Koruista kaikkein tärkein oli – ja yhä on – setosolki tai suuri solki, kuten muut kuin setot tätä suurta hopeasolkea kutsuvat. Suurin tunnettu suur sõlg painaa 563 grammaa, se on keskeltä 11,5 cm korkea ja sen läpimitta on 26,5 cm. On tietoja jopa halkaisijaltaan 36 cm:n mittaisesta soljesta. Aikoinaan näitä solkia valmistivat Petserin, Pihkovan ja Tarton kultasepät ja nyt kova kysyntä on saanut uudet korusepät liikkeelle. Heistä tunnetuin on kotiseudullaan Obinitsassa työskentelevä ammattitaiteilija Evar Riitsaar.

Suuren soljen lahjoitti morsiamelleen sulhanen tai omat vanhemmat; yleensä solki siirtyi yli yhden sukupolven eli esim. isoäidiltä tyttärentyttärelle. Aikoinaan suuri solki oli vain synnytysikäisen naimisissa olevan naisen koru ja tunnus eli kun ensimmäinen lapsenlapsi oli syntynyt ei enää pidetty sopivana käyttää suurta solkea. Vanhojen uskomusten mukaan toispuolisessa maailmassa elettiin suunnilleen samaan tapaan kuin täälläkin, solmittiin jopa avioliittoja. Mutta koska lapsia siellä ei synny – näin uskottiin – niin fertiilissä iässä olevan naisen tunnus, suuri hopeasolki, ei kuulunut haudantakaiseen elämään eikä solkea siis pantu mukaan hautaan. Nykyisin perinne on muuttunut ja esimerkiksi leelokuoroissa näkee yli 70-vuotiaidenkin naisten käyttävän suuria hopeasolkia. Perinteet tietenkin muuttuvat ajan myötä, mutta toisinaan kyllä kuulee myös kommentteja, että vanhoja tapoja ja pukeutumissääntöjä pitäisi noudattaa.

Suuri solki koristellaan kaiverruksin, jotka ovat hyvin perinteisiä, yleensä geometrisiä ja kasviaiheita esittäviä. Koruilla ja erityisesti suurella soljella ajateltiin olevan maagisia voimia ja esimerkiksi hääjuhlien aikana morsiamen korut pakattiin seulan sisään ja kummitäti vei näin pakatut korut morsiamen kodista hänen uuteen eli aviomiehen kotiin.

Suuren soljen ohella setonaisten koruissa huomio kiinnittyy vanhoista hopeakolikoista tehtyihin kaulakoruihin, joita kutsutaan nimellä kaalakõrd, rahadsõq (jos kolikoita on enemmän), ruublikõrd (jos kolikot ovat vanhoja tsaarinaikaisia hopearuplia) tai ristikõrd (ketjun pääkoriste on suuri hopeinen risti).

Aikoinaan naisen vanhetessa myös korujen käyttö väheni eli vanhimmilla naisilla oli vain yksi yksikertainen ketju kuten pikkulapsillakin. Suruaikana ei ollut sopivaa käyttää koruja ja arkipäivinä koruja käyttivät vain nuorikot ensimmäisen avioliittovuotensa aikana.

Ortodoksissa kirkoissa ja tsasounissakin näkee ikoneille lahjoitettuja koruja eli votiivilahjoja ja tämä tapa on tunnettu myös setojen keskuudessa. Yleensä on rukoiltu apua jonkun suuren kriisin, surun tai sairauden aikana ja jos kaikki on ratkennut hyvin, on Jumalalle tai siis konkreettisesti ikonille lahjoitettu kiitollisuuden osoituksena esim. hopeaketju.

Tsäposkaq

Tsäposka tai tśaposka tai vielä useammin monikollisena tsäposkaq tai tśaposkaq tarkoittaa setonaisten käyttämiä melko pitkiä hopeisia kaulaketjuja. Yleensä ketjuissa on vanhoja kolikoita, perinteisesti vanhoja venäläisiä pikkukolikoita. Usein ketjuissa on mukana myös muutamia hopeisia pikkusydämiä, ristejä, helmiä jne. Usein ketjuja on kaulassa useita tai ne ovat ns. tuplaketjuja.

Jo sõlg-sanan yhteydessä oli puhetta sanonnasta, jonka mukaan setonaisen lähestymisen kuulee ennen kuin näkee. Nämä kuulohavainnot tulevatkin pääosin naisen kaulassa roikkuvista heiluvista ja samalla myös kauniisti kilisevistä tsäposkaq-ketjuista.

Viimeisinä vuosina perinteisten setokorujen kysyntä on kasvanut ja kysyntä on saanut myös ammattilaiset hommiin. Suomessakin opiskellut korutaiteilija Elo Uibokand on ryhtynyt valmistamaan ja myös korjaamaan setojen perinnekoruja; hänen brändinsa on nimeltään EHE ELO.

Setojen värilliset pitsit

Wikipedian artikkelin ensimmäinen lause: ”Rauman pitsi tai raumanpitsi on Raumalla perinteisesti nyplättävä pitsityyppi.” Raumalla olen käynyt ja raumanpitsiä olen nähnyt, olenpa vierestä katsonutkin sen valmistamista. Mutta kun ensimmäistä kertaa joskus 1980-luvun puolivälissä näin setojen pitsejä, niin olin kyllä hyvin hämmästynyt: onko tämä pitsiä laisinkaan?!

Seto pitś on virkattua.

Seto pitś on värillistä, käytetään hyvin vahvoja, voimakkaita värejä, tärkeimmät värit ovat punainen ja valkoinen, mutta sininen, musta, vihreä jne. ovat myös usein käytössä.

Seto pitś tehdään hienosta villalangasta.

Seto pitś on kaksipuolista eli lopputuloksen pitää olla sellainen, että sitä voi ihailla samalla tavalla kummaltakin puolelta.

Seto pitś on ainutlaatuista, samanlaista, samalla tavalla tehtyä pitsiä ei ole missään muualla Euroopassa – näin ainakin setot itse väittävät eikä minulla ole tarvetta osoittaa, että he ovat väärässä.

Perinteisen käsityön arvostus on Setomaallakin kovassa nousussa ja suuri ansio siitä kuuluu Setomaan käsityöläisiä yhdistävälle Seto Käsitüü Kogolle. Järjestetään näyttelyitä, kursseja, työpajoja, kilpailuita jne. Turistit voivat ostaa värillisiä pitsejä ja muita aitoja setokäsitöitä esimerkiksi Värskan tai Obinitsan museoista.

Miesten vaatteet

Kansallispukuun pukeutuneilla miehillä on yllään valkoinen pellavakankaasta tehty pitkä paita eli hamõq. Vasemmalla rinnassa on päätien halkio ja paidalla on lyhyt pystykaulus. Paidan alareuna, hihansuut, pystykaulus ja kaula-aukko on koristeltu kankaaseen kudotuilla punaisilla viivoilla ja geometrisillä kuvioilla.

Jalassa raidalliset – usein sini-valkoraidalliset – housut kaadsaq, joiden kangas ainakin aikaisemmin oli pellavaa. Paita köytetään vyötäröltä kiinni kauniilla pitkähköä kirjaillusta langasta tehdyllä ohuella vyöllä (vüü). Jos vyön solmu on oikealla oli kyseessä naimisissa oleva mies, nuorukainen tšura teki solmun vasemmalle. (Ja Setomaalla naiset kertovat, kuinka miesten vyön solmu siirtyy sitä kauemmaksi vasemmalle, mitä kauemmas kotoa mies menee.)

Jaloissa on kauniisti ylhäältä koristellut, mutta pääväriltään valkoiset kannattomat villasukat, jotka kiinnitetään värillisillä nauhoilla. Ja lopuksi kurpposet tai nahkasaappaat.

Paidan päällä oli villakankaasta tehty valkoinen tai aikaisemmin myös harmaa päällysvaate puulsärk tai hieman pidempi räbik tai paksumpi ärmäk/härmäk. Myös ne on koristelu yleensä mustin kirjailuin. Talvella käytetään pitkää vaaleaa turkkia. Päässä musta tai hyvin tumma huopahattu kaap eli küpär, talvisin karvahattu lunt.

Naisten vaatteet

Setonaisten kansallispuvuista on nykyisin käytössä vanhempaa tyyppiä edustavia, lähes valkoisia, vrt. miesten vaatetus, tai uudempia tummempia.

Aikoinaan naiset käyttivät – ja monet käyttävät taas – pellavakankaasta tehtyä pitkää paitaa (hamõq), jolla on kapenevat ylipitkät hihat. Hihojen pituus voi olla jopa 120 cm. Sen kanssa käytettiin hieman kummallista lanne-esiliinaa tai lannehuivia puusarätt tai myös tagarätt.

Linik ja kossalinaq

Hyvin keskeinen osa naisen pukeutumisessa oli ns. ”pään tekeminen”. Kukaan ulkopuolinen ei enää häiden jälkeen nähnyt setonaisen hiuksia vapaana, vaan ne olivat aina linik-nimisen liinan alla piilossa. Entisinä aikoina eivät setonaiset leikanneet hiuksiaan, joten avioituessaan naisella oli pitkät hiukset, jotka sidottiin kahdelle palmikolle. Setonkielinen palmikkoa tarkoittava sana on koss. Palmikot kiedottiin pään ympärille ja sitten pää ja hiukset peitettiin kokonaan linik-liinalla ja kiristettiin yhteen pääliinalla. Jotta koko komistus olisi ollut vielä korkeampi ja komeampi naisen omien hiuspalmikoiden joukkoon ja avuksi punottiin vielä pellavasäikeitä. Myöhemmin näitä pitkiä pellavasäikeitä ei enää sekoitettu omiin hiuksiin, vaan tehtiin omien hiuspalmikoiden ”avuksi” erillisiä pellavapalmikoita, joita kutsuttiin nimellä kossalinaq eli kossak eli kossalinad.

Kun setonaisten hiukset eivät nykyisin enää ole yhtä pitkiä kuin isoäitien ja isoisoäitien aikaan, niin kossalinaq-tekohiukset ja muut vastaavat apuvälineet ovat nykyisinkin tarpeellisia setovaimojen pukeutuessa juhlatamineisiinsa.

Linikin alareuna kiinnitettiin kulmakarvojen korkeudelle. Linik on todella pitkä eli se ulottuu selkäpuolella pitkän hameen alareunaan saakka. Alapäästään linik on koristeltu samanlaisella punaisella koristelulla kuin hamõh ja sen jälkeen ihan alapäässä taidokkaalla setojen kuuluisilla värillisellä pitsikoristelulla tai valkoisella pitsillä.

Linikin päälle sidottiin päävüü ”päävyö” ja juhlallisemmissa tilaisuuksissa vielä sen päälle silkkinauha ja kaunis brokadista tehty kuldrätt ”kultaliina”.

Vanik

Naimattoman neitosen "pää" näytti täysin toisenlaiselta kuin aviovaimon. Neidot palmikoivat hiuksensa yhdeksi palmikoksi. Päänsä he peittivät puolikaaren muotoisella puoliavoimella vanik-illa. Vanik kiinnetään takaa sidottavilla nauhoilla.

Mekkona/pukuna käytetään 1800-luvulta alkaen ensin safranin tapaista vaatetta: rüüd, tällainen valkoinen päällystakki elää yhä morsiamen pukuna. 1800-luvun jälkipuoliskolla tilalle tulee villainen sukman tai puuvillainen kitasnik. Lantiolle kiinnitetyn puusarätt-in tilalle tuli ”normaali” esiliina põll. 1920-luvulta alkaen siniset sukanit ja kitasnikit alkoivat muuttua väriltään täysin mustiksi.

Päällä käytetään joko räbik, särk tai kask -nimistä vaatetta. Kask on tietenkin sama kuin viron kirjakielen kasukas eli yleensä lampaannahasta tehty turkki. Räbik taasen on kesällä käytetty puolivillainen kesällä köytetty päällysvaate ja särk tai villasärk on nimensä mukaisesti täysvillakankaasta valmistettu päällysvaate.

Jalassa käyttivät sekä naiset että miehet (nykyisinkin) kapudaq-nimellä kutsuttuja pitkiä valkoisia kannattomia villasukkia, jotka yläosastaan oli koristeltu geometrisin kuvioin.

Tsasounat

Pappi, raamattu ja risti ovat tunnetusti suomenkin kielessä vanhoja venäläisiä lainasanoja, samoin kuin viron kirjakielen papp, raamat ja rist. Setojen elämään ja luonnollisesti seton kieleenkin on tullut selvästi enemmän uskontoon liittyviä venäläisiä lainasanoja, joista yksi keskeisimpiä on tsässon.

Tsässon tulee venäjän kielen ortodoksista kappelia tarkoittavasta sanasta часовня, joka taasen tulee venäjän tuntia tarkoittavasta sanasta час.

Tsasounat-tsässonaq ovat perinteisesti kyläkunnan itse omin voimin ja omasta aloitteestaan rakentamia kappeleita, niiden rakentamista ei siis ole ylhäältä päin – ei ortodoksisen kirkon eikä venäläisten valtioiden toimesta – määrätty, käskytetty eikä myöskään maksettu. Nimi johtuu sitä, että perinteisesti näissä pienissä kyläkappeleissa pidettiin tiettyinä aikoina, tiettyinä tunteina alkavia hartaushetkiä.

Joskus harvoin nykyisen tsässonan ympärillä on toiminnassa oleva (Laossina, Podmodsa) tai entinen hautausmaa. Suurempia kirkollisia tilaisuuksia, joihin paikalle tulee myös pappi, järjestetään yleensä vain kerran tai kaksi vuodessa, sen pyhimyksen muistopäivänä tai sinä kirkollisena juhlapäivänä, jonka mukaan tsässona on nimetty. Tsässonien nimet on useimmiten setonkielisiä versioita venäjänkielisistä pyhimysten (Ilkandra, Nahtsi, Tuuma, Ulasõ jne.) tai juhlapäivien nimistä (Troitsa, Vissenja jne.)

Musiikki

Leelo

Virolais-suomalaisen suursanakirjan mukaan viron sanan leelo merkitykset suomeksi ovat

”kalevalamittainen kansanlaulu, runolaulu”
”kertosäkeenä toistuva sana setojen lyyrisissä kansanlauluissa”.

Leelo-substantiivista johdettu verbi leelotamine taasen merkitsee saman sanakirjan mukaan: ”kalevalamittaisen kansanlaulun laulaminen, runonlaulu, runolaulu”.

Leelo-sanan toisen tavun o-vokaali viittaa siihen, että kyse on etelävirolaisesta kielimuodosta ja todennäköisimmin juuri seton kielestä viron kirjakieleen lainatusta sanasta. Viron puhekielessä leelotama-verbi ja leelotamine ovat valitettavasti saaneet myös pejoratiivisia merkitysvivahteita aina humalassa hoilaamiseen saakka.

Seton kielessä ja nykyisin myös kansainvälisesti (englanti, ranska, saksa jne.) ilmauksessa seto leelo on kyse nimenomaan setoille tyypillisestä ikivanhasta laulutavasta. Laulujen mitta on yleensä kalevalamitta ja osa leeloista voi olla vuosisatoja vanhoja, mutta myös aivan uusia leeloja luodaan joka vuosi. Useimmiten leeloja lauletaan niin, että ensin esilaulaja laulaa, sitten kuoro toistaa saman moniäänisesti ja sitten taas esilaulaja laulaa seuraavan säkeen, jonka kuoro toistaa jne. Useimmat leeloja esittävistä ryhmistä, leelokuoroista, ovat naiskuoroja, ja tunnettuja esilaulajia ja perinteentaitajia kutsutaan kunnioittavalla termillä lauluimä eli ”lauluemo, lauluäiti”. On toki olemassa leeloja esittäviä mieskuoroja ja sekaryhmiäkin. Ja mikä ilahduttavinta, niin nykyisin on myös leelolauluja esittäviä lasten ja nuorten kuoroja/ryhmiä.

Vuodesta 1977 alkaen on Värskassa joka kolmas vuosi vietetty setojen omia laulujuhlia tai oikeastaan leelojuhlia. Leelopäiv-nimellä tunnetun tapahtuman kehittivät kolme Värskassa asunutta Paul-nimistä setovaikuttajaa eli runoilija Paul Haavaoks, koulumies, Põlvan keskikoulun rehtori Paul Lehestik ja Värskan kyläneuvoston puheenjohtaja Paul Mäeste.

Vuosien valmistelutöiden jälkeen seto leelo hyväksyttiin 2009 UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. UNESCOn tunnustus on tuonut setojen leelolaululle sekä kansainvälistä arvostusta ja tunnettuutta, mutta samalla myös setot ja muut virolaiset ymmärtävät nykyisin entistä paremmin leelon arvon ja leelo-perinteen säilyttämisen tärkeyden. Nykyisin Leelopäivää vietetään Värskassa osana uudempaa ja suurempaa Seto Folk -tapahtumaa.

Virossa on kymmeniä leelokuoroja – sekä Setomaalla että muissa keskuksissa, joissa setoja asuu. Lähes kaikki leelokuorot ovat nais- tai tyttö-neitokuoroja, mutta myös miehillä on ovat leelokuoronsa: Seto Miihi Summ, Liinats´uraq ja Meremäe meheq.

Killõ ja torrõ

Mutta mikä sitten tekee setojen leelosta ja sen esittämisestä niin ainutlaatuista? Setojen moniääninen lauluperinteellä eli leelolla on tutkijoiden mukaan takanaan yli tuhatvuotinen historia. Mutta on muutakin, ja sen selittää arvostettu virolainen etnomusikologi Ingrid Rüütel paljon paremmin kuin minä. Eli suora lainaus SKS:n vuonna 2021 julkaisemasta hienosta teoksesta Inkerikot, setot ja vatjalaiset: kansankulttuuri, kieli ja uskomusperinteet.

Ingrid Rüütel: ”Itämerensuomalaisen runolaulun rakenteellinen yhtenäisyys on usein johtanut laululajien musikaaliseen samankaltaisuuteen. Setojen laulukulttuurissa eri laululajit kuitenkin eroavat myös musiikin puolesta. Samanlaista musikaalista monipuolisuutta ei löydy muualta. ( - - - ) Kaksi- tai kolmiääninen kuoro kertaa esilaulajan säkeen. Kuoro yhtyy esilaulajаan säkeen lopputavuilla tai kertosäkeessä ja toistaa tai varioi esilaulajan säkeen. ( - - - ) Kuoron koosta riippumatta ylimmäistä ääntä (killõ) laulaa yksi vahva- ja terävä-ääninen laulaja. Suurin osa kuorosta laulaa perusääntä (torrõ). Lisäksi voi olla vielä alin säestävä ääni (alumine torrõ), joka muodostuu perusäänen heterofonisista poikkeamista.”

Lauluimä

Termi on yhdyssana: laulu + imä eli ”laulun” + ”äiti”. Yleensä kuitenkin suomennoksena, suomenkielisenä terminä on käytetty yhdyssanaa lauluemo.

Toisin kuin Vienan suuret runonlaulajat, ovat Suomen Itä-Karjalan, Inkerin ja Setomaan suurimmat ja tunnetuimman perinteen taitajat olleet naisia: Mateli Kuivalatar, Larin Paraske ja setojen Hilana Taarka ja Anne Vabarna.

Hilana Taarka eli Darja Pisumaa eli Darja Matrejeva eli Vasila Taarka syntyi Hilanan (vrt. nimi) kylässä 1856 ja kuoli Võmmorskin kylässä 1933. Hänet on ikuistettu sekä Obinitsan Seto lauluimä -patsaasen (kuvanveistäjä Elmar Rebane 1986) että Ain Mäeotsin ohjaamaan elokuvaan Taarka (2008).

Anne Vabarna syntyi Võpolsovan kylässä 1877 ja kuoli Tonjan kylässä 1964. Annen syntymäpaikalla Võpolsovassa on Elmar Rebasen tekemä muistomerkki. Anne Vabarnan laulama tunnetuin teos on setojan eepos Peko.

Anne Vabarnan hauta on Värskan hautausmaalla, Hilana Taarkan Obinitsan hautausmaalla.

Sekä Hilana Taarkaa että Anne Vabarnaa haastattelivat ja nauhoittivat tutkijat ja perinteenkerääjät sekä Virosta että myös Suomesta. Kummankin tiedetään osanneen kymmeniä tuhansia säkeitä kalevalamittaisia lauluja ja taitaneen runsaasti muutakin kansanperinnettä.

Heidän lisäkseen tiedetään Setomaalta useita muitakin suuria perinteentaitajia ja uusienkin laulujen luojia, joita on kutsuttu kunnioittavalla sanalla lauluimä. Jokaisen setojen kuoron johtaja tai esilaulaja ei suinkaan ole lauluimä, sillä kuoronjohtaja voi olla sekä nainen että mies ja samalla setokuorolla voi eri laulujen esilaulaja olla eri henkilö.

Lauluimä on siis perinteentaitaja, joka hallitsee, muistaa kymmenittäin ja kymmenittäin vanhoja leeloja ja pystyy myös tarvittaessa itse luomaan uuden laulun.

Ikk´

Ilosta itketään ja surusta itketään ja myös termi itkuvirsi lienee monille tuttu. Ja lähelle itkuvirttä todellakin tullaan, kun puhutaan setohäissä tapahtuvasta laulaen itkemisestä tai itkien laulamisesta – miten päin vaan haluatte asian ilmaista.

Seton ja võron kielen itkemistä merkitsevä verbi on melkein identtinen suomen kielen kanssa: ikma ”itkeä” (-ma-infinitiivimuoto) ja itku on siis võron-seton kielellä ikk/ikk´. (Viron kirjakielessähän itkeä on nutma ja itku on nutt.)

Perinteisiin häämenoihin liittyy tietenkin sekä ilon että surun ja eron kyyneliä, erityisesti morsiamen tapauksessa, joka siirtyy turvallisesta lapsuuden ja vanhempien kodista uuteen ja outoon ympäristöön eli sulhasen, ts. aviomiehensä, kotiin.

Kuvassa vielä morsian – huom! mitä neidolla on päässä – on yhdessä morsiusneitosten eli podruskien kanssa kutsumassa vieraita hääjuhlaan. Morsian on keskellä ja podruskiq kummallakin puolella. Morsian kutsuu vieraat perinteisellä itkuvirrellä eli laulamalla ja itkemällä samalla kertaa. Suun edessä hän pitää itkulina-a tai itkemise rätt-iä.

Baaba ja Ka

Baaba ja Ka -duon muodostaa aviopari Kauksi Ülle ja Evar Riitsaar. Ülle on tunnettu runoilija-kirjailija ja Evar on kuvataiteilija-koruseppä. Molemmat ovat aikaisemmin esiintyneet võro-setonkielisiä lauluja esittäneessä yhtyeessä Lõkõriq. Evar laulaa myös setomiesten Liinatśuraq-ryhmässä ja setonkielistä punkmusiikkia esittävässä SMS Tuhkwizza -punkyhtyeessä.

Baaba ja Ka -duo esittää Kauksi Üllen runoihin tehtyjä lauluja. Tekstit tulevat pääosin kokoelmasta Seto Ikebaana. Sävelet ovat itse tehtyjä tai muualta lainattuja. Ülle ja Evar laulavat molemmat, Evar soittaa kaksirivistä haitaria. Joku on nimittänyt duon musiikkia folkpunkiksi.

Duon levy: Üülaul (2022).

Nedsaja Küla Bänd

Nedsaja Küla Bändin perustivat 5.8.2013 kolme tuossa pienessä Setomaan kylässä asuvaa miestä: Sulev Andreller, Paul Hunt ja Toomas Valk. Muuten Sulev on Walesissä syntynyt ja suuren osan elämästään Kanadassa elänyt ulkovirolainen muusikko!

Trio on julkaissut kaksi levyä: Paksu metsa vahel (2019) ja Seda veel ei tea (2021) ja netistä löytyy uudempaakin musiikkia.

Nedsaja Küla Bänd esittää iloista, kansanomaista ja tanssittavaa viroksi laulettua musiikkia ja on tunnettu ja suosittu ympäri Viroa. Heitä kutsutaankin jo Viron kyläjuhlien kuninkaiksi!

Toomas Valkilla on nykyisin toinenkin bändi, joka toimii Nedsajan kylässä. Aluksi siinä soittivat ja lauloivat Toomas ja hänen vaimonsa Meel Valk, mutta nykyisin myös pariskunnan molemmat pojat. Toomas valittiin vuoden 2024 Viron valtion viralliseksi muusikoksi.

Matis Leima ja Kiiora

www.kiiora.eu

www.youtube.com/matisleima

Kiiora-yhtye tai trio perustettiin vuonna 2010. Trion perustajajäsenet olivat Evelin Leima, Laurits Leima ja Matis Leima. Myöhemmin Evelin Leiman (2010–2017) tilalle tuli ensin Margret Jürison (2017–2022) ja sittemmin vuodesta 2022 alkaen Mihkel Sildoja. Yhtye esittää setojen ja myös muiden suomalais-ugrilaisten kansojen kansanmusiikkia, mutta myös yhteen omia lauluja, joista useimmat ovat Matis Leiman käsialaa.

Yhtyeen levyt: Püdsäjüräijidõ pido (2012), Rääräüss (2018), Katski karat kängä’ (2020) ja Palas (2024).

Kaukana Setomaalta syntynyt, kasvanut ja opintonsa suorittanut Matis Leima (s. 1992) on nykyisin sekä setojen että muiden virolaisten keskuudessa tunnetuimpia setokulttuurin edustajia. Monipuolinen muusikko (säveltää, laulaa ja soittaa useita eri intrumentteja) on opiskellut Virossa kolmessa eri korkeakoulussa. Matis on julkaissut oppikirjan Karmoškaaabits.

Musiikinopettaja-säveltäjä-muusikko Matis Leima soittaa nykyisin kahdessa suositussa ja arvostetussa setomusiikkia esittävässä yhtyeessä: Kiiora ja Zetod. Hän on musisoinut myös yhtyeissä H6im ja Senat sekä esiintynyt sooloartistina.

Jalmar Vabarna ja Zetod

www.youtube.com/watch?v=MJOupF4ETbQ

Zetod-yhtye syntyi vuonna 2003 kun Värskan kulttuurikeskuksen nuori johtaja Kristjan Priks kutsui musiikkitieteilijä Ene Lukka-Jegikjanin idean mukaisesti nuoret paikalliset koulupojat soittamaan. Aluksi soitettiin rock-punk-tyyliin setojen kansanmusiikkia, mutta vähitellen alettiin tehdä myös omaa musiikkia. Lähes alusta alkaen on bändin keskeinen muusikko ja säveltäjä ollut legendaariseen Vabarna-sukuun kuuluva Jalmar Vabarna. Vuonna 2011 bändiin liittyi setojuuret omaava hieman nuorempi muusikko-säveltäjä Matis Leima.

Yhtyeen toisesta levystä alkaen alkoi suosio kasvaa ja nykyisin Zetod on Viron tunnetuimpia ja suosituimpia bändejä – myös ulkomailla ja Jalmar Vabarna on musiikin supertähti. Ja kaikki musiikki on setonkielistä!

Zetod-yhtye on saanut vuosien kuluessa lukuisia erilaisia musiikkipalkintoja Virossa ja esiintynyt paljon myös ulkomailla, myös Suomessa.

Levyt:

Lätsi vällä kaema (2005), Lätsi tarrõ tagasi (2008), Lätsi sanna (2010), Lätsi kõrtsu (2013), Lätsi liina (2018), Traadilda live at Treski küün (2020), Lätsi pitto (2022) ja Kae’ ulli (2024).

Monipuolinen muusikko ja säveltäjä Jalmar Vabarna (s. 1987) on soittanut ja levyttänyt ainakin seuraavissa bändeissä: Zetod, Curly Strings, Gjangsta, Viljandi Guitar Trio, Klapp, Vallatud Vestid ja Trad.Attack! sekä esiintynyt ja levyttänyt myös sooloartistina. Kansainvälistä uraa Jalmar on tehnyt varsinkin Trad.Attack!-yhtyeessä.

Jalmar Vabarnan isosisko on entinen Värskan kulttuurikeskuksen johtaja ja entinen Setomaan ylin käskynhaltija Jane Vabarna. Janen ja Jalmarin isoisoäiti oli kuuluisin Setomaan lauluimä ja Peko-eepoksen laulaja Anna Vabarna ja samaan sukuun kuuluu myös tunnettu setovaikuttaja ja kielen ja perinteentuntija Õiõ (Õie) Sarv.

Korutaitelija Elo Uibokand – valmistaa ja korjaa setojen perinnekoruja; hänen brändinsa on nimeltään EHE ELO.

Taidekäsityöläinen, kansallispukujen tekijä Margit Mehilane: kogo.seto.ee/team-details/margit-mehilane/

Teatteri

Harrastusteatteri Obinitsa Uus Teater, joka joka vuosi esittää uuden Kauksi Üllen kirjoittaman näytelmän.

Elokuva

Ain Mäeotsin ohjaama elokuva Taarka, 2008: www.efis.ee/et/filmiliigid/film/id/403

Hardi Volmerin ohjaama elokuva Johannes Pääsukese tõeline elu, 2019: netikino.ee/johannes-paasukese-toeline-elu?lang=ee

Kirjallisuus

(Useita tekijöitä): Seto aabits (aapinen), 2011

Setomaa 1. Loodus. Setomaa koguteos -sarja 1. osa, 2016

Setomaa 2. Vanem ajalugu. Setomaa koguteos -sarja 2. osa, 2009

Setomaa 3. Seto keel ja uuem kultuur. Setomaa koguteos -sarja 3. osa, 2025.

Setomaa kogumik 1–8, 2003–2022

Seto kirävara sari -sarja, 11 nidettä, 2013–2015

Leeloantoloogia I. Lüroeepika, 2004

Leeloantoloogia II. Lüürika 1, 2011

Tapio Mäkeläinen ja Ahto Raudoja (koost.): Setomaa tsässonad, 2011

Arvis Kiristaja: Setomaa kohanimed, 2013

Maret Tamjärv (toim.): Seto rahvarõivad, 2023

LINKKI Seto-instituutin e-kirjakauppa: www.setoinstituut.ee/e-pood

Kirjailijat

Paul Haavaoks (1924–1983) lyyrikko, joka kirjoitti sekä viron kirjakielellä että setoksi.

Teokset: Peipsi rannalt (1957), Metsad kohisevad (1962), Palumaa pedajad (1974), On küla kuskil veel (1980) ja Rannahääled (1981) sekä Palumaad ja rannahääled (kootut runot), 2020.

Merca eli Merle Jääger (s. 1965) koko Viron tuntema näyttelijä teatterissa, televisiossa ja elokuvissa. Myös runoilija, kirjailija ja laulaja. Ja nuorena Viron tunnetuimpia punkkareita.

Runokokoelmat viroksi: Merca by air mail (1989), Mercamerka (1989), Vana libu hommik (1998). Seuraavissa teoksissa – lyriikkaa, proosaa ja draamaa – Merca käyttää viron ohella myös toista äidinkieltään setoa: Kollane maja: oodatud kõik, kes armund Supilinna! (2003), Hele häärber (2005), Narrivile (2007), Mees (2009), Mullivesi (2009), Pühä päiv (setoksi, 2013), Jututulbad / Storypillars (viroksi ja englanniksi, 2015) ja Iseqnn (2020). Monet runonsa Merca on kirjoittanut suoraan lauluteksteiksi. Vuonna 2024 valmistui ensimmäisen seto-võronkielisen oopperan Raasulapsuke libretto.

Andreas Kalkun (s. 1977) folkloristi, tutkija (Viron kirjallisuusmuseo), laulaja, lyyrikko

Teokset: Runokoelma Pääväraamat (2004), lisäksi runoja kirjallisuusryhmien runojulkaisuissa: Üheksavägine (1997) ja Harakkiri (1999), proosaversio setojen Peko-eepoksesta: Vabarna Anne Peko suurilõ ja väiksile lukõ' (2013).

Stepan Karja (s. 1933) journalisti ja prosaisti

Teokset / Romaanisarja: Prokrustese sängis (2013), Eelkoolid (2014), Võõrad majas (2015), Käbi ja känd (2017), Poisid akvaariumis, tüdrukud Venemaal (2022) ja Unistuste aed (2023).

Kauksi Ülle (1962) Vain võroksi ja setoksi julkaisevan Kauksi Üllen tuotanto on hyvin laaja sisältäen runokokoelmia, runoelmia, novelleja ja lyhytproosaa, näytelmiä, laulutekstejä ja oopperalibrettoja. Elokuvakäsikirjoitukset kahdesta setokulttuurin keskeisestä henkilöstä: lauluimä Taarka (2004) ja jumala-sankari-kuningas Peko (2011). Taarkasta tehtiin myös elokuva 2006. Hannu Oittinen on suomentanut kaksi kokoelmaa: Kuldnaanõ – Kultanainen (1997) ja Maaemon lapset: runoja 1987–2012 (2017). Vuonna 2025 on ensimmäisen setonkielisen musikaalin Seto Odusseian ensi-ilta. Käsikirjoitus Kauksi Ülle, musiikki Matis Leima, ohjaus Elina Pählimägi.

Ilmar Vananurm (s. 1946) Prosaisti, lyyrikko, draamakirjailija, kääntäjä, lehtimies, tietokirjailija, kotiseutututkija, muusikko, mehiläisten hoitaja, esiintyjä, matkaopas, kääntäjä ja vielä ilmeisesti paljon muutakin.

Tietokirjoja: Petserimaa külad I-III (2005–2007), unohtamatta teoksia Põlvamaa (1994), Mu Setomaa (2002) ja Mu Petserimaa (2013); näytelmä Petserimaa igatsus (ensi-ilta 2021) sekä romaanit Petserimaa taevahelgid (2022) ja Petserimaa taevahelinad (2024).

Ruoka

Viron ulkomuseon tutkija Elvi Nassar kertoo seton kielellä setojen vanhoista ruuista. Alkaa kohdasta 01:17 LINKKI helüait.ee/elvi-nassar-vanombast-seto-soogist

Setojen ruokaperinteen pohjan luovat kaksi seikkaa. Ensinnäkin ortodoksinen uskonto, jonka yksi erottamaton osa ovat paastot. Setoilla oli paastopäiviä joka viikko maanantai, keskiviikko ja perjantai sekä neljä pitkää paastokautta. Toinen keskeinen ruokavalioon vaikuttanut seikka oli se, että setot olivat maanviljelijöitä, omasta pellosta saatiin vilja, itse kasvatettiin vihannekset, perunat ja juurekset, maito ja liha saatiin omasta karjasta ja metsästä kerättiin sienet, marjat ja luonnonyrtit. Elintarvikkeiden säilyvyyttä parannettiin kuivaamalla, savustamalla, hapattamalla ja suolaamalla.

Setomaan kansainvälisesti tunnetuin ruoka on varmaankin setojen ja võrokõstõn perinteinen rahka-munajuusto sõir, joka hyväksyttiin Euroopan Unionin nimisuojattujen tuotteiden luetteloon (suojattu maantieteellinen merkintä) vuonna 2021. Sõiran valmistamiseen tarvitaan kermaa tai maitorahkaa ja lisäksi kananmunia ja suolaa. Useimmat käyttävät juuston maustamiseen kuminoita, mutta jotkut käyttävät maustamiseen myös muita yrttejä/mausteaineita.

Juoma

Handśa rukiista (ruismaltaista) valmistettu vahva alkoholijuoma, jonka väkevyys on vähintääkin 40%, usein jopa 60% ja ylikin. Eli kyse on siis rukiista tehdystä pontikasta.

Setomaan perinneruokia tarjoavat mm. Inara Vanavalgõ Kohvitarõ Mikitamäellä, Taarka Tarõ Köögikõnõ Obinitsassa, Toomemäe talu kodurestoran Maagõkõnõ Saaboldassa ja Tsäimaja Värskassa.

Media

Setomaa-lehti

setonkielinen kerran kuukaudessa ilmestyvä

setomaa.kovtp.ee/ajaleht-setomaa

Radio

Vikerraadio lähettää kesää lukuunottamatta setonkielisiä uutisia maanantaisin klo 18.45 ja uusinta klo 22.15. Toimittaja Maria Grünberg.

vikerraadio.err.ee/arhiiv/setukeelsed_uudised

Tapahtumat

Setomaan kuningaskunnan päivä

– elokuun 1. lauantai

www.setomaa.ee/kogukond/kuningriik

Harri A. Sundellin kuvia kesän 2024 juhlista: www.facebook.com/media/set/?vanity=harri.a.sundell&set=a.10225937730851675

Seto Folk

– joka vuosi kesäkuussa ja sen osina:

Seto Leelopäev

eli setojen oman laulun omat laulujuhlat joka kolmas vuosi

Seto Tandsopido

eli Setojen Tanssijuhlat joka neljäs vuosi

setofolk.ee