Mari

Marin kieli jakautuu kahteen kirjakieleen. Suurin osa marilaisista puhuu itämaria eli niin sanottua niittymaria. Toinen marin kirjakieli on nimeltään länsimari eli vuorimari. Niittymarilla puhujia on noin 360 000 ja vuorimarilla noin 20 000. Kielet eroavat toisistaan jonkin verran, mutta puhujat yleensä ymmärtävät toisiaan melko hyvin. Vuorimarit ja niittymarit (tai länsi- ja itämarit) eroavat toisistaan jonkin verran myös kulttuurinsa puolesta.

Ensimmäinen marin kielioppi on vuodelta 1775. Vuorimariin perustuva Uuden testamentin käännös ilmestyi vuonna 1821. Kirkko piti 1800-luvulla yllä myös kouluja, joissa annettiin opetusta mariksi. Tuolloin marin kielellä ilmestyikin erityisesti uskonnollista kirjallisuutta ja opetuskirjallisuutta.

Marinkielistä kirjallisuutta on alusta asti ilmestynyt sekä vuori- että niittymariksi, mutta kirjakielet olivat pitkään vakiintumattomia. 1900-luvulle tultaessa marin kirjakieli alkoi muotoutua nykyisen kaltaiseksi ja kirjoitustapa vakiintui. 1920-luvulla otettiin käyttöön kaksi kirjakieltä, läntinen ja itäinen.

Niittymarin kieltä pidetään uhanalaisena ja vuorimaria erittäin uhanalaisena kielenä.

Lähteitä:

Laulajainen, Leena 1995: Marilaiset: Laulun ja uhritulien kansa. Otava.

Saarinen, Sirkka 2008: Turvaako kielilaki kielen aseman – suomalais-ugrilaisten kielten uhanalaisuus. Teoksessa
Murros – Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit globalisaation paineissa.Toim. Sirkka Saarinen & Eeva Herrala. Uralica Helsingensia 3. Helsingin yliopiston suomalais-ugrilainen laitos – Suomen Tiedeakatemia – Suomalais-Ugrilainen Seura.

Uralilaiset kansat – tietoa suomen sukukielistä ja niiden puhujista. Toim. Johanna Laakso. WSOY 1991.

Volgan mutkasta Siperiaan. Sukukansat tämän päivän Venäjällä. Toim. Ildikó Lehtinen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2012.